IRC-Galleria

Nainen laittaa tanssikengät jalkaan
Ja samettimekon, jonka sai hän rakkaaltaan
Kun rakkaastaan joutui hän luopumaan
Ei hän suostu tanssimaan, seinäruusuna hänet tunnetaan

Sut vielä nähdä saan, sun kumarrukseen niiaan
Sitten viet sun seinäruususi tanssimaan
Hänen lapsenuskostaan joku sanoo se on harhaa
Olkoon mutta ilman ei täällä jaksaisikaan

Vielä kerran minäkin tanssia saan ja silloin pyörii alla maa
Minä täällä sinua niin kaipaan, vielä me taivaassa tanssitaan
Sinä olet aina mun kotimaa, ei ole vettä, rantaa rakkaampaa
Ei ole taivaan ja maan rajaa, yhtä on kaksi kulkijaa

Neonvalojen muuri silmiä viiltää
Hän on matkalla kotiin, tihkusateessa katu kivinen kiiltää
Hän tuntee miehen kaikkialla
Kuin silloin kun tämä nukkui pois rakkauden valvovan silmän alla
Ei aika muistoja kultaa, ei tarvitsekaan
Se mitä oli, ei vois olla parempaa
Samettimekon hän kaappiin viikkaa
Sydän täyttyy odotuksellaan, kun seinäruusu kukkaan puhkeaa

Vielä kerran minäkin tanssia saan ja silloin pyörii alla maa
Minä täällä sinua niin kaipaan, vielä me taivaassa tanssitaan
Sinä olet aina mun kotimaa, ei ole vettä, rantaa rakkaampaa
Ei ole taivaan ja maan rajaa, yhtä on kaksi kulkijaa

Vielä kerran minäkin tanssia saan ja silloin pyörii alla maa
Minä täällä sinua niin kaipaan, vielä me taivaassa tanssitaan
Hän yksin lattialla liihottaa ja onnenkyyneleet virtaa
Hän on kaunein nainen päällä maan mustassa samettimekossaan

https://www.youtube.com/watch?v=3LdHg1XRHo8

20.1.2006-23.4.2014
Kuva viimeiseltä yhteiseltä aamulenkiltä.
Nyt toivon, ettei kukaan loukkaannu kun en jaksa vastailla puheluihin, viesteihin tai uteluihin.



Kaikki mitä tulevaisuuden varalle olin suunnitellut tuntuu täysin turhalta. Jokaiseen suunnitelmaan, paikkaan, tapahtumaan ja ajatukseen liittyi jotenkin se tärkein olento maan päällä. Nyt se on poissa. Nyt tulevaisuus on poissa. Kaikki on poissa.

Elämäni ehkä raskain syksy vihdoinkin takana päin!

Tänään kävin "viimeisen kerran" lääkärissä veljeni kanssa. Ei syöpää! Kaikki on saatu pois ja elämä voi pikkuhiljaa jatkua normaalina.

Kontrollikäyntejä tulee olemaan vielä runsaasti, ja haluan olla niissäkin veljeni mukana ja tukena.

Tätä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Muistan edelleen kuinka romahduttava se puhelu juhannuksena oli, ajattelin elämäni päättyvän siihen paikkaan. Nyt on sellainen olo, että voisin halata koko maailmaa, olen niin onnellinen!

Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat olleet tukena ja hengessä mukana!

Perjantaina oli viimeinen sädehoito. Tuntuu uskomattoman hyvältä ajatella, ettei ole enää jokapäiväistä ajomatkaa turkuun ja takaisin.
Pitkä toipuminen on vielä edessä, mutta eiköhän siitä(kin) selvitä.
Veljeni on vahvaa tekoa, eikä anna minkään lannistaa itseään, edes syövän.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja muistaa ettei elämä ole itsestäänselvyys...

tänään 16 kertaa sädehoitoja takana, 19 jäljellä. 3 sytostaattihoitokertaa takana, yksi menossa parasta aikaa jonka jälkeen enää 2 jäljellä.

Vielä torstaina ajattelin, että ehkä tästä selvitään kunnialla kun ei potilaassa näkynyt minkäänlaisia merkkejä syöpähoidoista. Perjantaina alkoi tulla jo selviä merkkejä ja voinnin huononemista ja eilen lääkäri latisti tunnelmaa entisestään, "Tästä se nyt alkaa, eikä helpota niin kauan kuin hoidot jatkuvat".

Pitkät matkat autossa ovat muutenkin minulle ihan täyttä tuskaa, onneksi olen tähän mennessä ajanut vain toiseen suuntaan kun potilaan vointi on ollut riittävän hyvä toisen sivun ajamiseen. Tästä aamusta alkaen ajot jäivät minulle. Eiköhän niistä(kin) selvitä.

Tähän mennessä olen päässyt vähällä, nyt alkaa varmasti pahin vaihe kun näkee toisen kivun muttei voi sitä mitenkään helpottaa. Toivon, että pelkkä läsnäoloni helpottaisi edes vähän.

Ystäviä en ole paljon jaksanut nähdä, vaikka se varmasti olisi hyvinkin tarpeellista ja piristävää.
6.7 on Kotiteollisuus osmantuvassa, sinne olen päättänyt mennä vaikka kuinka väsyttäisi ja olisi mieli maassa!

En tiedä pitääkö sanonta ollenkaan paikkaansa. Menetyksiä toistensa perään, pettymyksiä vielä pettymysten jälkeenkin.

Päässä pyörii niin paljon asioita. 2 viikkoa sitten oli läheisen ihmisen hautajaiset. Miksi nuori ihminen lähtee ilman selvää syytä? Niin paljon jäi tekemättä, niin paljon jäi kokematta.

Juhannuskaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Perjantai aamun puhelu:
"Lääkäri soitti....."
-No, mitä se sanoi...?
"No mitä se nyt olis voinu sanoa?"
- No mitä se sano?!?
".......Mulla on syöpä....."

Puhelu jota en olisi koskaan halunnut saada. Tieto lisää tuskaa, tosiaankin. Toisaalta, olisinko onnellisempi jos saisin myöhemmin tietää, että läheinen ihminen on kärsinyt minun tietämättäni? Nyt minulla on ainakin mahdollisuus yrittää olla hänen tukena ja apuna, mutta mistä saan itselleni voimaa jaksaa?

Sillon ko ei oo mahdollisuutta pitää hevosta, niitä tarjotaan joka suunnasta. Nyt ko olis mahdollista ottaa ni ei mistään löydy.
Reilua?



Vasemman käden keskisormi. Sormi ei suoristu, niin näyttää lyhemmältä ko nimetön.

Perjantai-iltana vasen keskisormi auton oven väliin. Pala pois + murtuma.


IRC-Galleriassa on kiellettyä:

Väkivaltainen, verinen, rasistinen, huumemyönteien, loukkaava tai uhkaava materiaali.

Kuva jää siis lisäämättä, katsotaan sitten, kun sormi on edes jotenkin parantunut.

Pääsit kesään kestävään, eloon uuteen ihanaan.
Takana elämän tuulet, edessä rauha – iäisyys.

Sana ei löydä ajatusta, katse ei löydä sinua.
Sydän kertoo sinun menneen, mutta pitää sinut sisälläni.
Et olisi vielä lähtenyt.