IRC-Galleria

Huoneeni pöydällä on vaasi,
vaasissa punainen ruusu.
Ruusu on kuihtunut,
mutta säästin sen.

Ruusu on aivan erityinen.
Sain sen eräältä tietyltä.
Tämä eräs tietää minusta kaiken,
paremmin kuin kukaan muu.

Hän tietää kaiken,
mitä suustani ulos päästän,
mutta myös sen,
mitä pidän sisälläni.

Hän tietää tuskani,
kuulee äänet päässäni.
Hän on aina tukenani,
pitelee mun kättäni.

…

Taskut on tyhjät,
ei mitään annettavaa.
Käytin viimeiset hilut
Punaiseen ruusuun.

Tuijotan peiliin,
mutta takaisin katsoo Marraskuu.
Marraskuulla on tumma takkutukka,
keltaiset hampaat ja mustat kynnet.
Marraskuun tummia silmiä ympäröi musta, sotkuinen meikki,
ja huuletkin ovat mustiksi meikatut.

Marraskuu valuu hiljalleen eteenpäin.
Hitaasti, kuin hidastettuna,
tuimasti tuijottaen tummien kulmiensa alta vastaantulijoita.
Kädet nahkarotsin taskuissa,
rikkinäiset Converset jaloissa.
Menisi jo!
Marraskuu ei pidä juoksemisesta, saatika sitten hoputtamisesta.

Marraskuu on aina ollut vähän erilainen.
Yksinäinen susi,
oman polkunsa tallaaja.
Vain harvat tykkää, suurin osa inhoaa.
Jotkut eivät ole huomaavinaankaan.
Marraskuu ei sovi joukkoon.
Liian talvi päästäkseen syksyporukkaan,
liian syksy ollakseen osa talvijengiä.

Vitun Marraskuu!
Taas se saapuu, vie värit ja tuo pimeyden.
Masentaa, inhottaa, ärsyttää, turhauttaa.
Ilkeä, paha Marraskuu.
Ei välitä muista.
Mahtaa olla sekaisin,
huhutaan.

Ei Marraskuu oikeasti haluaisi satuttaa ketään.
Silti se onnistuu jättämään peräänsä vain surullisia, masentuneita, hämmentyneitä
ja vihaisia ihmisiä.
Marraskuulla on suuri sydän,
mutta sen on peittänyt pimeys
ja jää,
eikä Marraskuuta kiinnosta.
Marraskuu ei enää välitä mistään.

Katseet kääntyvät.
Sisään astuu kaunis, lempeä
ja lämminsydäminen Joulukuu
Kaikki huokailevat:
”Voi kuinka ihanaa!”

Kukaan ei huomaa kun takaovi aukeaa,
ja hetkessä Marraskuu on poissa.

Ja se Marraskuu olen mä

Olenhan minä ennenkin runoja raapustanut.

Runoja koulusta,
kesästä,
eläimistä…
Runoja elämästä!
Huolettomasta elämästä.
Olin silloin lapsi.
Tavallaan olen edelleen,
ainakin joskus.
Edelleen raapustan runoja
elämästä.
Tyhmästä elämästä,
paskasta elämästä,
elämästä jossa ei ole
elämistä…
Kaikkea muuta kuin
huolettomasta elämästä!

Eläköön elämä.