IRC-Galleria

Olen viime syyskuusta asti opiskellut Porissa innosta puhkuen kohti tulevaa ammattiani sairaan- ja terveydenhoitajana. Lukeminen on pääosin ollut todella mukavaa, asiantuntevien opettajien ohjaamana on hyvä oppia, MUTTA, joskus aina koulumme muutama yleinen käyttäytymismalli ihmetyttää minua hyvin suuresti. Esimerkiksi oppilaitoksemme opintojakson osa nimeltä lääkelaskut.

Syksystä asti meitä opiskelijoita on peloteltu hermoromahduksen partaalle tulevalla karmealla lääkelaskukokeella, jonka läpäisevät vain harvat ja valitut, ja nekin todennäköisesti vasta kolmannella yrityskerralla. lääkelaskujen alkaessa meno sen kun yltyi, ennen ensimmäisen aihekokonaisuuden käsittelyä opettaja pohjusti opintojaksoa varmaakin varmemmin varjostavan paniikinomaisen ilmapiirin selittämällä hyvistä uusintamahdollisuuksista, koska "kuitenkaan suuri osa ryhmän oppilaista ei tulisi läpäisemään koetta". Ryhmämme tutor-opiskelijatkin maalailivat selityksissään aiheesta kohtalaisen kokoisia kauhukuvia luokkamme suurin piirtein haukkoessa henkeään kauhusta, lukuun ottamatta muutamaa harvinaisen kylmäveristä poikkeusta, kuten esimerkiksi minua, jotka kuuntelimme vuodatusta hyvinkin epäuskoisina ja suurella varauksella.

Opintojakson edetessä moisella asennekasvatuksella ahdistetut toverini laskivat laskuja kynät ja aivot sauhuten, ja tuloksia vertaillen, osan ahdistuessa entistä enemmän luullen menettävänsä viimeisetkin järjenhivenensä valtavan hermopaineen alla. Porukassamme liikkui jopa hurjia juttuja opiskelijoista, jotka eivät olleet koskaan valmistuneet roikkumaan jääneiden lääkelaskujen takia. Itse otin tunnit kylmän rauhallisesti, tein kyllä muistiinpanot ja laskin tehtäviäkin, mutta koko kurssin aikana en oikein tajunnut mikä se paljonpuhuttu lääkelaskujen pahin vipu on. Enkä totta puhuakseni ymmärrä vieläkään. Tentti tuli, ja meni ainakin minun osaltani heittämällä läpi ilman viikon kestävää (tai edes edellisen yön) järkyttävää asioiden tankkausta. Yllättävän harva silti sai kokeesta hyväksytyn ensimmäisellä, tai toisellakaan yrityksellä, johon olen pohtinut kovasti syytä viime päivien aikana. Kouluni alkaessa appiukkoni selaili lääkelaskukirjaani ja totesi omaan rauhalliseen tapaansa, että on se hyvä, kun ammattikorkeakoulussa on aikaa vielä kerrata peruskoulun laskutoimituksia. Itse olen asiasta täysin samaa mieltä. Keskiverto-yläasteelainen osaisi takuuvarmasti laskea lähes kaikki lääkelaskut ilman sen suurempia ongelmia tai panikoimisia.

Ongelma ei olekaan siinä, että laskut olisivat vaikeita, tai edes haastavia, eikä siinä, että sairaanhoitajaopiskelijat olisivat jotenkin tavallista yksinkertaisempaa porukkaa, vaan siinä
millainen kuva opintojaksosta annetaan etukäteen. En ole vuoden kestäneen opiskeluni aikana kuullut yhdenkään ihmisen sanovan ainuttakaan positiivista sanaa lääkelaskujen suorittamisesta, sen sijaan järkyttävää kauhupropagandaa tehtävien ylitsepääsemättömästä vaikeudesta saa kuulla joka tuutista kyllästymiseen saakka.

Lääkelaskujen kammoksuminen näyttää kaikenlisäksi olevan täysin yleismaailmallinen ilmiö. Muutaman tuttavani ovat vakavaan sävyyn varoitelleet minua niiden kimuranteista piirteistä, jotka usein kuulemma paljastuvat lopulliseen karmeuteensa vasta koetilanteessa. Kumma kyllä en itse koko opintojakson aikana kokenut ainuttakaan kuvatun kaltaista tuntemusta. Päinvastoin, ensimmäisellä tunnilla käydessämme läpi allekkain-kertolaskua, verrantoa ja ensimmäisen asteen yhtälöä tunsin itseni täydeksi taukiksi. Enkä tosiaankaan siksi, etten olisi ymmärtänyt jotakin näistä hyvinkin vaativista aiheista (mikäli verrataan kurssin muuhun aihepiiriin), vaan koska olisin tahtonut hakata päätäni seinään tuntiessani itseni täydellisen aliarvioiduksi yksilöksi.

Joka tapauksessa, jossain kohtaa organisaatiota jollakulla on asennevamma, koskien joko terveydenhoitajaopiskelijoiden älykkyysosamäärän arviointia tai suuntautumista painostavan ja pelottelevan opetustavan suosimiseen. Oli kumpaa hyvänsä, lopputulos ei käy minun järkeeni: Oppilaitos, joka pitäisi tuottaa hyvin koulutettuja terveydenhuoltoalan ammattilaisia aiheuttaa puolelle opiskelijoistaan itsetuntokriisin onnistumalla stressaamaan opiskelijan lääkelaskuista niin, että ne alkavat oikeasti tuntua ylitsepääsemättömän vaikeilta. Todellisuus on monesti tarua ihmeellisempää, ja yksinkertaisempaa. Tässäkin tapauksessa vaikeasti ajattelemalla saa itsensä takuuvarmasti häkeltymään ja sössimään koko tentin, mutta heittämällä vapaalle ja laskemalla tehtävät pelkällä maalaisjärjellä pääsee näemmä hyvinkin pitkälle.